Vantaan TAFT uuden tulemisen tiellä

10.01.2018

Vantaan TAFT koki vuonna 2017 lähihistoriansa aikana jo toisen uuden alun. Kauden 2016 jäljiltä edustusjoukkue vaihtui lähes täysin. Valmennus meni uusiksi ja taustajoukot vaihtuivat. Edustusjoukkue tiputtautui Vaahteraliigasta kakkosdivisioonaan.

Samankaltainen tilanne oli vuonna 2007. Tuolloin seuran pitkään hiljaisena ollut toiminta oli käynnistetty juniorityön kautta edellisenä vuonna. Kaudella 2007 TAFT osallistui ensimmäisen kerran useaan vuoteen miesten sarjaan. Tuolloin joukkue koottiin omista junioreista, paluumuuttajista ja muutamista täysin uusista pelaajista. Tuolloinen uusi tuleminen oli aikamoinen nousukiito. Ensimmäiset kaudet 2007 ja 2008 TAFT pelasi itsensä kakkosdivisioonan välieriin. Kolmantena kautena 2009 kakkosdivisioona voitettiin ja noustiin ykköseen. Ykkösdivisioonassa pelattiin kaksi vuotta, joina molempina TAFT nosti spagettimaljan ilmaan ykkösen voittajana. Kaudella 2012 TAFT oli jälleen Vaahteraliigassa.

Vuonna 2017 alkanut uusi tuleminen ei mennyt ensimmäisen vuoden osalta edustusjoukkueelta odotetulla tavalla. Joukkue joutui luovuttamaan kesken kauden. U19-joukkue sen sijaan pärjäsi hyvin ja voitti 7vs7 sarjan mestaruuden. U17-joukkue sijoittui SM-sarjan viidenneksi. U15-joukkue voitti Suomen mestaruuden. Kaudelle 2018 lähtökohta on hyvin samanlainen kuin oli vuonna 2007. Edustusjoukkueessa on paljon hyvin lahjakkaita nuoria pelaajia, muutamia paluumuuttajia ja myös täysin uusia pelaajia.

TAFT on jo pitkään ollut suomalaisessa jenkkifutiksessa todella hyvä ja arvostettu junioriseura. Viime vuonna aloitettiin projekti, jonka tarkoituksena on varmistaa toiminnan jatkuvuus seurassa läpi kaikkien ikäryhmien. Seuran visiona on rakentaa toiminta sille tasolle, että pelaajalla on TAFTiin tullessaan paras mahdollinen polku juniorista edustusjoukkueeseen. Tämän vision toteutuminen vaatii sitoutumista ja periksiantamatonta työtä seuran valmennukselta, taustajoukoilta, pelaajilta ja vanhemmilta/kotijoukoilta.

Näin alkuvuodesta seuran pelaajatilanne on kohtuullinen. Silti mukaan mahtuu lisää pelaajia aina nuorimmista junioreista edustusjoukkueeseen asti. Edustusjoukkueen pelatessa tällä kaudella kolmosdivisioonassa on hyvä aika liittyä seuran riveihin. TAFT toivottaa kaikki halukkaat, uudet, vanhat ja jäähdyttelyltä palaavat, pelaajat seuraan tervetulleiksi. Myös pelipaikkakohtaisia valmentajia eri ikäryhmiin otetaan mielellään mukaan. TAFT on myös aikojen saatossa ollut hyvä paikka opiskeleville fysioterapeuteille ja hierojille lisätä omaa tietotaitoaan ja saada kokemusta seuran mukana.

Pelaajille TAFTilla on tarjota yhdet Suomen parhaista talviharjoittelupuitteista kolmen viikottaisen hallivuoron muodossa, sekä kokenut ja osaava valmennus. Seuralla on tukevana toimintana myös oma voima- ja kuntovalmennustiimi.

Yhteydenotot: Antti Hurme 050 567 2014 / antti.hurme(at)windowslive.com

tai http://www.taft.fi/tulemukaan

Antti Hurme

Vantaan TAFT Ry

U17 päävalmentaja, Edustusjoukkueen hyökkäyksen koordinaattori, seuran valmennuspäällikkö

12.03.2024Jari Pellinen on aloittanut Junnujen Voimavalmentajana
22.02.2024Vantaan TAFT Ry:n sääntömääräinen kevätkokous
14.01.2024TAFT ja Hyvinkää Falcons yhteistyöhön
14.12.2023TAFT:n vuoden 2023 ilotulitemyynti
24.11.2023Jarmo Sederlund TAFT:n päävalmentajaksi
15.11.2023Muutoksia seuran toiminnassa
12.11.2023Kauden 2023 päättäjäiset
31.10.2023TAFT luopuu sarjapaikasta 1. divisioonassa
19.10.2023Vantaan TAFT Ry:n syyskokous 25.10.2023
15.08.2023TAFT:n kausi päättyi välieriin

Siirry arkistoon »
Seuraa organisaatiota TAFT Vantaa