Jasperin kuulumisia Minnesotasta

Share |
24.10.2018

Jasper Lindqvist, Vantaan TAFTin puolustuksen tukimies ja hyökkäyksen linjamies, lähti kesän lopulla vaihto-opiskelijaksi Minnesotan Grand Rapidsiin. "Sain idean jenkkeihin lähtemisestä pari vuotta sitten, kun näin ensimmäisen college-pelini, ja ajattelin, että olisi kiva päästä pelaamaan collegeen" muistelee Jasper, "ennen lähtöä oli paljon paperihommia, ja niiden käsittely kesti noin vuoden".

2018-10_Lindqvist_Jasper_3L7A7029ccwww.jpg

Jasperin mukaan elämä Grand Rapidsissä on ollut oikein mukavaa, kaikki ovat todella ystävällisiä. "Arkipäivät menevät koulussa, ja koulun jälkeen aina treeneissä, joten minun ei tarvitse paljoa huolehtia mitä teen koulun jälkeen" kuvailee Jasper arkeaan, "viikonloput kuluvat kavereiden kanssa tai metsästäessä". Mennessään ensimmäisen kerran pukukoppiin, koko joukkue oli odottanut Jasperia innoissaan, kaikki tiesivät jo hänen nimensä ja ottivat avosylin vastaan.

Koulun pelikausi on vielä meneillään, pudotuspelit alkoivat tiistaina 23.10.2018, valitettavasti tappiolla. "Treenaaminen täällä on hieman rankempaa kuin Suomessa, sillä aloitamme jokaisen treenin yleensä juoksemalla, mutta joskus myös punttisalilla" kertoo Jasper, "kaikesta huolimatta treenaaminen on kuitenkin hauskaa, varsinkin sadekelillä, sillä kenttämme on luonnonnurmi, ja kun sataa, ovat kaikki ihan mudassa ja liukastelevat koko ajan".

Pelaaminen ei Jasperin kertoman mukaan eroa paljoa Suomen peleistä, paitsi aina ennen ottelua laulettavaa kansallishymniä ja puoliajalla, jos ei sada, koulun oma bändi soittaa. Peleissä on yleensä melkein koko koulu katsomassa. "Kauden jälkeen ainakin talveksi siirryn painonnostoon ja painiin, keväästä en vielä ole varma, mutta varmaankin lacrosse ja yleisurheilu tulevat olemaan ne, mitä teen silloin" arvioi Jasper tulevaa vuottaan.

"Itse opiskelu täällä on hieman helpompaa kuin Suomessa, ja myös erilaista, sillä tunnit kestävät 47 minuuttia ja opiskelemme samaa lukujärjestystä puoli vuotta Suomen parin kuukauden sijasta" vertailee Jasper, "mukavasti on mennyt, tällä hetkellä keskiarvoni on 75/100".

Koulun ja pelaamisen lisäksi Jasper on ehtinyt kalastaa, harjoitella metsästämistä (peurakausi alkaa kahden viikon päästä), ollut kavereiden kanssa nuotiolla ja katsomassa oman koulun muita pelejä kuten volleyballia ja socceria. Hän on ehtinyt myös saunoa ja vierailla vaihtareiden kanssa suomalaiskylässä.
"Kaikki ovat todella innoissaan siitä, että täällä heidän kaupungissaan on oikea suomalainen" sanoo Jasper, "välillä täällä ollessa tuntuu kuin vähintään joka toisella olisi suomalaisia juuria". 

Jasper Lindqvist, Linebacker and Offensive Lineman for Vantaan TAFT, started his exchange year in Grand Rapids, Minnesota, in the end of last summer. "Couple of years ago I saw a college football game for the first time, and thought that it would be great to play in a college" recalls Jasper, "before I could leave, there was a lot of paper work to be done, it took about a year to finish that".

Jasper enjoys his life in Grand Rapids, everyone is really friendly and nice. "Week days are spent at school, and after school in practice, I don't need to worry what to do after school", tells Jasper about his life, "weekends pass by with friends, and hunting". First time Jasper entered his new team's locker room, everybody had waited excited for him, knew his name and welcomed him with open arms. 

The football season is still on, the playoffs started on Tuesday, 23 October. "Training here is a bit tougher than in Finland, we start each practice usually running, but sometimes also lifting weights" tells Jasper, "all in all, practicing is a lot of fun, especially when it rains. Our field is grass, and when wet, we all are slipping on it and get covered with mud".

Playing doesn't differ much from games in Finland, except for the national anthem sung before the game, and if it's not raining, the school band is playing on the half-time. Nearly the entire school usually comes to see the games. "After the football season I think I'll start lifting the weights and wrestle in the wintertime, not yet sure about the Spring, but probably lacrosse and athletics are on my to do-list then" reckons Jasper.

"Studying seems slightly easier here than in Finland, and also different,because the lessons are 47 minutes and we have the same timetable for half a year, when in Finland it's for couple of months only" compares Jasper, "I think I'm doing well, my average grade is 75/100".

Besides school and playing football, Jasper has had the time to fish, to rehearse hunting (the deer hunt season will start in a couple of weeks), to spend time with friends on camp-fire, and of course to watch the other games of his school, volleyball and soccer. He has also been to sauna and visited the Finnish village with other exchange students. "Everyone is so excited to have a genuine Finn in the city" recaps Jasper, "you get the feeling that every other citizen here has Finnish ancestry".

12.11.2018TRY OUT - KOKEILUTREENIT, tule mukaan!
10.11.2018Mari Sormunen, joukkueenjohtaja
05.11.2018Timo Jaakkola - seuramme puheenjohtaja ja valmentaja
03.11.2018Hyvää pyhäinpäivää!
30.10.2018Mustafa Mustamand - pelaaja ja valmentaja
28.10.2018TAFT Offseason harjoittelusta Preseasonille
24.10.2018Jasperin kuulumisia Minnesotasta
21.10.2018Syyskokouksen paikka vaihtuu!
18.10.2018Kysely Vantaan tapahtumatarjonnasta
17.10.2018Jani Hentunen - paluu TAFT Miehiin

Siirry arkistoon »
Seuraa organisaatiota TAFT Vantaa