TAFT Offseason harjoittelusta Preseasonille

28.10.2018

2018-10-25_Edustus_U19_treenit_1_353A8716_www.jpg

Vantaan TAFTin Miesten, U19– ja U17-joukkueet siirtyvät harjoittelemaan sisähalleihin marraskuun puolivälissä. Harjoitusaktiivisuus niin perus- kuin voimaharjoituksissa on ollut hyvällä tasolla. Voimaharjoittelu jatkuu Preseason-harjoituskaudella Hakunilassa TAFT Power & Combat valmentajien vetämänä. Tiistaisin ja sunnuntaisin on voima- ja liikkuvuusharjoittelua ja lauantaisin treenataan kamppailua. Valmennustiimi Jari Pellinen, Rainer Reinholm ja Henri 'Hentte' von Holten tekevät suurenmoista työtä opettaessaan oikeaa painonnosto- ja kamppailutekniikkaa.

Tämänhetkisen jo allekirjoitetun 25 pelaajasopimuksen, lokakuun loppuun mennessä 35 sopimuksen, myötä Miesten joukkue alkaa olla valmiina pelipaikkakohtaiseen ja taktiseen harjoitteluun. Valmennuksen työnjaon mukaan toimii Hugo Pointillart QB-valmentajana, Teppo Viljanen WR-valmentajana, Andrew Bull RB-valmentajana, Hentte von Holten hyökkäyksen linjavalmennuksesta vastaavana, Markus Hyytiäinen toisella puolen palloa puolustuksen linjavalmentajana, ja Sebu Järvinen LB sekä DB-valmennuksessa päävalmentajan avustamana. Joukkueen valmennustiimi on lähes täysi, ja sillä on syvyyttä hoitaa tulevan kauden haasteet. Ylimääräinen pelipaikkakohtainen harjoituskerta järjestetään perjantaisin, Coach Hentte ja Coach Markus vetävät Linjaklinikkaa, ja Coach Hugo harjoituttaa QB/WR/DB/LB/RB-pelaajia. 

Ensimmäinen sisätiloissa tapahtuva harjoitus on Myyrmäkihallissa marraskuun puolivälissä, tarkistapa aika myClubista ja ilmoittaudu mukaan!

 
Kysyttävää? Ota yhteyttä valmentajiin:

  

TAFT Power and Combat :
Henri ‘Hentte’ von Holten 
Jari Pellinen 
TAFT Power&Combat Facebookissa

 

TAFT Men’s/U19 Team
HC : Hugo Pointillart 
DC : Sebu Järvinen

TAFT/ECG U17 Team : 
HC Teppo Viljanen


TAFT U15
HC Timo Jaakkola
 

TAFT U13
HC Mustafa Mustamand 
OC Sami Hyleh

TAFT U11
HC Jarkko Koivuniemi      

TAFT from Offseason to Preseason training 

Vantaa TAFT Men’s Team, U19 Team and U17 Team are going to move into the indoor facility starting mid-November. Attendance has been good during the Offseason practices, at Fundamental Practice & Team Lift combined. The Team Lift in Hakunila will continue during the Preseason under the supervision of the TAFT Power & Combat Staff every Tuesday and Sunday for Team Lift, and every Saturday for the Combat training. Jari Pellinen, Rainer Reinholm and Henri ‘Hentte’ von Holten have been doing a great job teaching the fundamental technique for weightlifting and fighting.

With now 25 players with official commitment of about 35 total players in Men’s Team, the club is getting ready for position & tactic training with the coaches. Hugo Pointillart will be coaching the QB’s, coach Teppo Viljanen the WR’s, Andrew Bull the RB’s, and Hentte is in charge of the OL on the offensive side of the ball. On the defensive side of the ball, Markus Hyytiäinen will coach the DL, and Sebu Järvinen will coach LB’s and DB’s with help from the HC. The Team Staff is almost full and has the depth to handle this year’s challenge. An position practice will be held every Friday, Coach Hentte and Coach Markus will hold the Line Clinic (OL/DL technique training) while Coach Hugo will train the QB/WR/DB/LB/RB.

First Indoor practice will start in mid-November in Myyrmäki hall, please check myClub for details. Be there or be square! 

If you have questions, email the coaches (listed above).

2018-10-25_Edustus_U19_treenit_2_353A8701_www.jpg

12.03.2024Jari Pellinen on aloittanut Junnujen Voimavalmentajana
22.02.2024Vantaan TAFT Ry:n sääntömääräinen kevätkokous
14.01.2024TAFT ja Hyvinkää Falcons yhteistyöhön
14.12.2023TAFT:n vuoden 2023 ilotulitemyynti
24.11.2023Jarmo Sederlund TAFT:n päävalmentajaksi
15.11.2023Muutoksia seuran toiminnassa
12.11.2023Kauden 2023 päättäjäiset
31.10.2023TAFT luopuu sarjapaikasta 1. divisioonassa
19.10.2023Vantaan TAFT Ry:n syyskokous 25.10.2023
15.08.2023TAFT:n kausi päättyi välieriin
08.08.2023Välieräennakko Saints vs TAFT
29.07.2023TAFT:n kausi jatkuu välierissä Tampereella
18.07.2023Otteluennakko TAFT vs Eagles
15.07.2023TAFT tärkeään voittoon Wolverinesistä
12.07.2023Otteluennakko TAFT vs Wolverines
01.07.2023Eagles parempi Karhulassa
30.06.2023Otteluennakko Eagles vs TAFT
21.06.2023TAFT:lle tappio Pirkkalassa
16.06.2023Otteluennakko Spartans vs TAFT
13.06.2023Saintsin juoksemalla voittoon TAFT:sta
09.06.2023Otteluennakko Saints vs TAFT
06.06.2023TAFT voittoon Northern Lightista
02.06.2023Otteluennakko TAFT vs Northern Lights
31.05.2023Päävalmentajan J-P Kuusiston haastattelu
22.05.2023TAFT leireili onnistuneesti viikonloppuna
18.05.2023TAFT:n vahvistukset ovat saapuneet Suomeen
17.05.2023Kolme kausikorttia tarjoushintaan 50e
21.03.2023Davine Thomasin haastattelu
09.03.2023Davine Thomas TAFT:iin kaudelle 2023
08.03.2023Eric McDowellin haastattelu
22.02.2023Eric McDowell Vantaalle kaudelle 2023
13.01.2023TAFT:n harjoitukset jatkuvat normaalisti
19.12.2022TAFT ilotulitemyynti 27.12 - 31.12.
11.11.2022Edustusjoukkueen harjoitukset ovat alkaneet
31.10.2022Alustava rosteri julkaistu
24.10.2022Kauden 2022 päättäjäiset
24.10.2022Vantaan TAFT ry:n syyskokous 7.11.22 klo 18:30.
12.10.2022TAFT:n pelaaja- ja valmennushaku on alkanut!
04.10.2022Korkalaiselle vahva aloitus avausottelussaan
30.09.2022Korkalainen aloittava pelinrakentaja lauantaina
24.09.2022Jesper Korkalaiselle ensiesiintyminen yliopistosarjassa
31.08.2022Junioreille harjoituksia syyskuussa
23.08.2022TAFT:n kausi päättyi Tampereella
19.08.2022Otteluennakko Tampere Saints vs TAFT
13.08.2022TAFT selkeään tappioon Vaasassa 55 - 14 (28 - 7)
11.08.2022Otteluennakko Vaasa Royals vs TAFT
09.08.2022TAFT voittoon Bearsia vastaan 21 - 0 (14 - 0)
03.08.2022Otteluennakko TAFT vs Pori Bears
02.08.2022TAFT tärkeään voittoon Saintsista 21 - 7 (14 - 7)
28.07.2022Otteluennakko TAFT vs Tampere Saints
24.07.2022Royals parempi Vantaalla 28 - 56 (14 - 28)
20.07.2022Otteluennakko TAFT vs Vaasa Royals
19.07.2022Ennakkotarjous, kolme kausikorttia 50e!
16.07.2022TAFT voittoon Porissa 6 - 21 (0 - 14)
13.07.2022Otteluennakko Pori Bears vs Vantaan TAFT
12.07.2022Päävalmentaja J-P Kuusiston haastattelu
10.03.2022Isaiah Wardin pelaajahaastattelu
01.02.2022Miesten edustusjoukkueen harjoitukset jatkuvat
07.12.2021Kauden 2021 päättäjäiset
30.10.2021Edustusjoukkeen alustava rosteri kaudelle 2022
14.09.2021Vantaan TAFT on miesten 2. Divisioonan mestari vuosimallia 2021
11.08.2021Vantaan TAFT 40v golfturnaus
28.06.2021Edustusjoukkueen otteluohjelma
26.05.2021Vantaan TAFT ry. 40v golfturnaus
17.05.2021Kaikkien ikäluokkien harjoitukset jatkuvat
09.05.2021Vantaan TAFT ry ja Länsi-Uudenmaan Amerikkalainen Jalkapallo ry aloittavat yhteistyön U15- ja U17 junioreissa
20.04.2021Alle 20-vuotiaiden harjoitukset jatkuvat tällä viikolla
01.03.2021Harjoituksen jäähylle toistaiseksi koronan takia (päivitetty 1.3)
18.02.2021Harjoitukset jäähylle toistaiseksi koronan takia
01.02.2021Junioreiden harjoitukset jatkumaan 6.2.2021 lähtien
05.01.2021Seuran harjoitustoiminta tauolla ainakin Tammikuun loppuun koronarajoitusten vuoksi
21.11.2020COVID-19: Seuran harjoitustoiminta tauolle kolmeksi viikoksi 23.11.2020 alkaen
21.10.2020Vantaan TAFT ry syyskokous 28.10.2020 klo 18
21.10.2020Valmentajaksi TAFT:iin?
12.10.2020J-P Kuusisto edustusjoukkueen päävalmentajaksi
24.09.2020TAFT:n U20 joukkue kaatui kahdesti Vaasan turnauksessa, peli-ilme kuitenkin esimerkillisen mairea.
10.08.2020TAFT:lle kauden avausvoitto 39 - 6 (25 - 6) Lappeenrannan Razorbackeistä hellekelissä.
08.08.2020TAFT:lle katkera tappio Hyvinkäätä vastaan 0-22 (0-16)
20.07.2020Helsingin Wolverines vahvempi kakkosdivarin sarja-avauksessa, TAFT kaatui 32-6
12.06.2020Edustusjoukkueen kuulumiset liittyen tulevaan kauteen
02.04.2020Tiedote koskien seuran toimintaa COVID-19 -epidemian aikana
17.03.2020Seuran päivitys koskien koronavirustilannetta
12.03.2020Vantaan TAFT ry:n hallituksen tiedote koskien koronavirus-tilannetta
01.03.2020Apuvalmentajaksi U15-joukkueelle
22.10.2019 19.00KAIKILLE AVOIMET HARJOITUKSET
12.10.2019Vahvana kohti kautta 2020
05.10.2019TAFT U17 KICKOFF 8.10.2019!
03.10.2019TAFT Miehet & U20 KICKOFF 8.10.2019!
22.09.2019Valmentajaksi TAFTiin!
22.09.2019Sami Hyleh opiskelemaan ammattivalmentajaksi
22.09.2019TAFT U13 Kuopion turnauksessa
05.09.2019Hike-punt-pass SM-kisat 28.9.2019
01.09.2019TAFT U13 Turun turnauksessa
31.08.2019Vantaan TAFT ry syyskokous 26.9.2019 klo 18
31.08.2019TAFT tuo lippupallon Vantaalle!
27.08.2019Osta liput Vaahteramalja XL, tuet TAFTia
23.08.2019TAFT at Wolverines Blue 16.8.19
12.08.2019TAFT U13 Porin turnauksessa
24.07.2019Teurastajat vs. TAFT 21.7.2019
16.07.2019TAFT Miehet voittoon Ruskolla

Näytä lisää »
Seuraa organisaatiota TAFT Vantaa