Mari Sormunen, joukkueenjohtaja

10.11.2018

Mari Sormunen, U15-joukkueen joukkeenjohtaja ja aktiivinen seuratoimija TAFTissa, tuli mukaan toimintaan poikansa Lennin harrastuksen myötä. "Meillä on alkamassa kuudes kausi taftilaisina. Viimeiset kaksi kautta olen ollut joukkueenjohtajana, mutta jo ennen sitä olen useasti löytänyt itseni kentän laidalta mm. ensiapuhommissa", kuvailee Mari kuluneita vuosia. 

2018-11-10_Sormunen_Mari_353A9967.jpg

TAFT U15 Bulls -joukkueen energinen joukkueenjohtaja Mari hoitaa joukkueensa käytännön asioita, kuten tiedottamista ja yhteydenpitoa vanhempien kanssa. "Toivon, että myös tulevalla kaudella saan olla mukana kehittämässä joukkuetta, joka paitsi menestyy peleissä, myös kunnioittaa joukkuekavereita ja vastustajia", toteaa Mari, "koko seuran osalta toivon, että saamme muodostettua jokaiseen ikäluokkaan toimivan joukkueen". TAFT U15 rakentaa parastaikaa joukkuetta, joka tavoittelee myös vuonna 2019 ikäluokkansa Suomen mestaruutta, ja tämän tavoitteen eteen myös Mari tekee työtä ja tukee joukkuettaan monin tavoin.

"Parhaaksi hetkeksi jojona nimeäisin viime kesänä voittamamme Suomen mestaruuden, jonka saavutimme yhteisjoukkueena ECG:n kanssa. Oli mahtavaa nähdä pelaajien riemu finaalipelin jälkeen", muistelee Mari ja jatkaa, "hienoja muistoja on jäänyt myös Snow Bowl -turnauksista, joissa olen saanut olla mukana jo viisi kertaa. On upeaa olla mukana Pohjoismaiden suurimman jenkkifudiksen junioritapahtuman järjestämisessä yhdessä muiden ahkerien taftilaisten kanssa. Yhdessä tekemisestä saa myös itselleen energiaa ja iloa".

2018-11-10_Sormunen_Mari_353A7641.jpg

Marin viesti kaikille pelaajien vanhemmille kuuluu "haluan kiittää kaikkia vanhempia, jotka paistavat mokkapaloja ja makkaraa, mahdollistavat pelit toimimalla chainissa ja muissa tehtävissä sekä, ennen kaikkea, jaksavat kannustaa pelaajia treeneihin myös näinä sateisina ja pimeinä loppusyksyn iltoina".

Mari Sormunen, Team Manager for TAFT U15 and an active member in TAFT organization, joined the club when her son Lenni started his career as a player. "Our sixth season in TAFT is about to start. For the two previous years I've been acting as a team manager, but already before that found myself performing in various tasks on and off the sideline, for example in the first aid team", sums Mari up.

As an energetic team manager Mari takes care of the practical matters, such as the informing and being in contact with the parents of her players. "My hope is to continue also in the upcoming season to develop our team to not only be successful on the field, but everyone to learn to respect their team mates, and the players on the other side of the ball", says Mari, and continues "for the entire club I wish we can build a team for every program starting from the youngest ones all the way to the seniors". TAFT U15 Bulls is currently building the team to pursue again the National Championship, and this is the goal Mari wants to reach for and help her team to get there.

"One of the best moments as a team manager was winning the gold in U15 National Championship last summer, when we had a joint team with ECG. Just seeing the joy of the players after the Final was magnificent", says Mari, "I also have a lot of great memories from the Snow Bowl tournaments from past five years. It's been fantastic to be a part of the organizing team together with all the hard-working people of TAFT making the largest Junior football event in the Nordics happen year after year. Working together gives a lot of energy and joy to me".

Mari wishes to thank all the parents of the football players for baking brownies or grilling sausages, or otherwise making it possible to play by taking care of the chain and other things needed, but above all, for encouraging their players to join every practice also when it's raining and it's dark during these late Autumn evenings.

12.03.2024Jari Pellinen on aloittanut Junnujen Voimavalmentajana
22.02.2024Vantaan TAFT Ry:n sääntömääräinen kevätkokous
14.01.2024TAFT ja Hyvinkää Falcons yhteistyöhön
14.12.2023TAFT:n vuoden 2023 ilotulitemyynti
24.11.2023Jarmo Sederlund TAFT:n päävalmentajaksi
15.11.2023Muutoksia seuran toiminnassa
12.11.2023Kauden 2023 päättäjäiset
31.10.2023TAFT luopuu sarjapaikasta 1. divisioonassa
19.10.2023Vantaan TAFT Ry:n syyskokous 25.10.2023
15.08.2023TAFT:n kausi päättyi välieriin
08.08.2023Välieräennakko Saints vs TAFT
29.07.2023TAFT:n kausi jatkuu välierissä Tampereella
18.07.2023Otteluennakko TAFT vs Eagles
15.07.2023TAFT tärkeään voittoon Wolverinesistä
12.07.2023Otteluennakko TAFT vs Wolverines
01.07.2023Eagles parempi Karhulassa
30.06.2023Otteluennakko Eagles vs TAFT
21.06.2023TAFT:lle tappio Pirkkalassa
16.06.2023Otteluennakko Spartans vs TAFT
13.06.2023Saintsin juoksemalla voittoon TAFT:sta
09.06.2023Otteluennakko Saints vs TAFT
06.06.2023TAFT voittoon Northern Lightista
02.06.2023Otteluennakko TAFT vs Northern Lights
31.05.2023Päävalmentajan J-P Kuusiston haastattelu
22.05.2023TAFT leireili onnistuneesti viikonloppuna
18.05.2023TAFT:n vahvistukset ovat saapuneet Suomeen
17.05.2023Kolme kausikorttia tarjoushintaan 50e
21.03.2023Davine Thomasin haastattelu
09.03.2023Davine Thomas TAFT:iin kaudelle 2023
08.03.2023Eric McDowellin haastattelu
22.02.2023Eric McDowell Vantaalle kaudelle 2023
13.01.2023TAFT:n harjoitukset jatkuvat normaalisti
19.12.2022TAFT ilotulitemyynti 27.12 - 31.12.
11.11.2022Edustusjoukkueen harjoitukset ovat alkaneet
31.10.2022Alustava rosteri julkaistu
24.10.2022Kauden 2022 päättäjäiset
24.10.2022Vantaan TAFT ry:n syyskokous 7.11.22 klo 18:30.
12.10.2022TAFT:n pelaaja- ja valmennushaku on alkanut!
04.10.2022Korkalaiselle vahva aloitus avausottelussaan
30.09.2022Korkalainen aloittava pelinrakentaja lauantaina
24.09.2022Jesper Korkalaiselle ensiesiintyminen yliopistosarjassa
31.08.2022Junioreille harjoituksia syyskuussa
23.08.2022TAFT:n kausi päättyi Tampereella
19.08.2022Otteluennakko Tampere Saints vs TAFT
13.08.2022TAFT selkeään tappioon Vaasassa 55 - 14 (28 - 7)
11.08.2022Otteluennakko Vaasa Royals vs TAFT
09.08.2022TAFT voittoon Bearsia vastaan 21 - 0 (14 - 0)
03.08.2022Otteluennakko TAFT vs Pori Bears
02.08.2022TAFT tärkeään voittoon Saintsista 21 - 7 (14 - 7)
28.07.2022Otteluennakko TAFT vs Tampere Saints
24.07.2022Royals parempi Vantaalla 28 - 56 (14 - 28)
20.07.2022Otteluennakko TAFT vs Vaasa Royals
19.07.2022Ennakkotarjous, kolme kausikorttia 50e!
16.07.2022TAFT voittoon Porissa 6 - 21 (0 - 14)
13.07.2022Otteluennakko Pori Bears vs Vantaan TAFT
12.07.2022Päävalmentaja J-P Kuusiston haastattelu
10.03.2022Isaiah Wardin pelaajahaastattelu
01.02.2022Miesten edustusjoukkueen harjoitukset jatkuvat
07.12.2021Kauden 2021 päättäjäiset
30.10.2021Edustusjoukkeen alustava rosteri kaudelle 2022
14.09.2021Vantaan TAFT on miesten 2. Divisioonan mestari vuosimallia 2021
11.08.2021Vantaan TAFT 40v golfturnaus
28.06.2021Edustusjoukkueen otteluohjelma
26.05.2021Vantaan TAFT ry. 40v golfturnaus
17.05.2021Kaikkien ikäluokkien harjoitukset jatkuvat
09.05.2021Vantaan TAFT ry ja Länsi-Uudenmaan Amerikkalainen Jalkapallo ry aloittavat yhteistyön U15- ja U17 junioreissa
20.04.2021Alle 20-vuotiaiden harjoitukset jatkuvat tällä viikolla
01.03.2021Harjoituksen jäähylle toistaiseksi koronan takia (päivitetty 1.3)
18.02.2021Harjoitukset jäähylle toistaiseksi koronan takia
01.02.2021Junioreiden harjoitukset jatkumaan 6.2.2021 lähtien
05.01.2021Seuran harjoitustoiminta tauolla ainakin Tammikuun loppuun koronarajoitusten vuoksi
21.11.2020COVID-19: Seuran harjoitustoiminta tauolle kolmeksi viikoksi 23.11.2020 alkaen
21.10.2020Vantaan TAFT ry syyskokous 28.10.2020 klo 18
21.10.2020Valmentajaksi TAFT:iin?
12.10.2020J-P Kuusisto edustusjoukkueen päävalmentajaksi
24.09.2020TAFT:n U20 joukkue kaatui kahdesti Vaasan turnauksessa, peli-ilme kuitenkin esimerkillisen mairea.
10.08.2020TAFT:lle kauden avausvoitto 39 - 6 (25 - 6) Lappeenrannan Razorbackeistä hellekelissä.
08.08.2020TAFT:lle katkera tappio Hyvinkäätä vastaan 0-22 (0-16)
20.07.2020Helsingin Wolverines vahvempi kakkosdivarin sarja-avauksessa, TAFT kaatui 32-6
12.06.2020Edustusjoukkueen kuulumiset liittyen tulevaan kauteen
02.04.2020Tiedote koskien seuran toimintaa COVID-19 -epidemian aikana
17.03.2020Seuran päivitys koskien koronavirustilannetta
12.03.2020Vantaan TAFT ry:n hallituksen tiedote koskien koronavirus-tilannetta
01.03.2020Apuvalmentajaksi U15-joukkueelle
22.10.2019 19.00KAIKILLE AVOIMET HARJOITUKSET
12.10.2019Vahvana kohti kautta 2020
05.10.2019TAFT U17 KICKOFF 8.10.2019!
03.10.2019TAFT Miehet & U20 KICKOFF 8.10.2019!
22.09.2019Valmentajaksi TAFTiin!
22.09.2019Sami Hyleh opiskelemaan ammattivalmentajaksi
22.09.2019TAFT U13 Kuopion turnauksessa
05.09.2019Hike-punt-pass SM-kisat 28.9.2019
01.09.2019TAFT U13 Turun turnauksessa
31.08.2019Vantaan TAFT ry syyskokous 26.9.2019 klo 18
31.08.2019TAFT tuo lippupallon Vantaalle!
27.08.2019Osta liput Vaahteramalja XL, tuet TAFTia
23.08.2019TAFT at Wolverines Blue 16.8.19
12.08.2019TAFT U13 Porin turnauksessa
24.07.2019Teurastajat vs. TAFT 21.7.2019
16.07.2019TAFT Miehet voittoon Ruskolla

Näytä lisää »
Seuraa organisaatiota TAFT Vantaa