TAFT U19 I-divisioonan voittoon!

23.07.2017

2017-07_U19_I-div_kultaa.jpg

Vantaan TAFT U19 voitti lauantaina 22.7. Tikkurilassa pelatussa I-divisioonan 7vs7 -sarjan finaaliottelussa Turku Trojansin ja sai ripustaa kultaiset mitalit kaulaansa. Ottelun ennakkoasetelmat olivat kutkuttavat, olihan kumpikin joukkue voittanut toisensa kerran runkosarjan kohtaamisissa.

”Kausi oli aika kaksijakoinen, kun jo ennen kauden alkua Seinäjoki Crocodiles ilmoitti, että jättää sarjan pelaamatta. Sarjassa pelasimme kaksi kertaa Hämeenlinna Huskiesia vastaan, minkä jälkeen he luovuttivat. Loppujen lopuksi pelattiin kolme kertaa Turku Trojansia vastaan todellisia ja merkityksellisiä pelejä, joista kaksi voitimme” luonnehti päättynyttä kautta päävalmentaja Mika Alanen, ja jatkaa ”onneksi pelaajat jaksoivat uskoa omaan suorittamiseensa, ja finaali voitettiin hienosti”.

Juuri ennen finaaliottelua pyyhkäisi sade- ja ukkosrintama Tikkurilan Urheilupuiston yli, ja ottelulle saatiin liukas alku. Ensimmäinen neljännes päättyi tasalukemissa 7-7, ja puoliajalle lähdettiin TAFTin johtoasemassa 14-7. Kolmannen neljänneksen päättyessä olivat lukemat taululla jo 28-7 TAFTin puolustuksen pelatessa kurinalaista ja tiukkaa peliänsä. Viimeisellä neljänneksellä molempien joukkueiden hyökkäykset onnistuivat pariin otteeseen, ja ottelun lopputulokseksi jäi 42-21. TAFTin MVP:nä palkittiin OL/DL Santeri Saastamoinen (#58), ja Turku Trojansin MVP oli Eemeli Forsblom. Koko ottelun MVP:nä palkittiin TAFTin RB Pete Härkönen (#40).

”Täytyy sanoa, että tätä joukkuetta tänään ei olisi voittanut kukaan” myhäilee Mika Alanen, ja kehuu estoitta koko joukkuettansa ”hyviä yksilöitä joukkueessa, todella mahtavia. Oli ECG:stä lainapelaajana Pete Härkönen, joka suoritti koko kauden todella upeasti. Oli linjamiehet, linebackerit, cornerit, koko joukkue, ihan kaikki täyttivät todella mainiosti tänään tehtävänsä. Ja sitten ylivoimainen kicker: Jussi Juutinen, ei vertaa Jussille. Ylivoimaisesti paras. Tosi mukava lopettaa näin tämä kausi! Kahden joukkueen liigassa hopea ei olisi kelvannut”.

2017-07-22_U19_finaali_TAFT-Turku_www.jpg

Mika Alasen mukaan koko valmennustiimi on tehnyt erinomaisen hyvää työtä. Puolustuksen koordinaattori Sebastian Järvinen on pitkän linjan pidetty valmentaja, joka sitoutuu työhönsä 110-prosenttisesti. Hyökkäyksen koordinaattori Antti Hurme teki tinkimättömästi työtä hyökkäyksen pelaajien kanssa. Linjavalmentaja Jarmo Sederlundin panos on myöskin jo vuosia ollut merkittävä, ja satoa on saatu korjata hyvien tulosten muodossa. ”Muutamia valintoja olisi kauden aikana voinut tehdä toisin, mutta kyllä hamekangas jäi nyt jonnekin ihan muualle” summaa Alanen, ”siihen nähden, ettei meillä tänään ollut läheskään kaikkia pelaajia kentällä, oli päivän ottelu hyvä ja valmennus sai kentällä pelaajista irti kaiken tarvittavan. Valitettavasti loukkaantumisia ja poisjääntejä tapahtuu, niin kuin kaikilla muillakin joukkueilla”.

Tukijoukoissa ovat joukkueen eteen tehneet työtä joukkueenjohtaja Tommi Akkanen, huoltajat Heikki Salejärvi ja Pasi Nousiainen, sekä fysiikkavalmentaja ja ensiapuvastaava Jari Pellinen. Paula Kalliokosken kahvilassa on saatu nauttia virvokkeita ottelutapahtumissa, ja niin koti- kuin vierasjoukkueiden pelaajille on riittänyt herkkuja otteluiden jälkeenkin. Kaikki ovat osaltaan helpottaneet joukkueen taivalta, joten iso kiitos mukana olleille!

Yhden sarjan päättyminen ei merkitse TAFTin pelaajille kauden loppua. U19-joukkueessa pelasi paljon TAFTin U17-pelaajia, joiden SM 11vs11 -sarja alkaa ensi lauantaina 30.7.2017 klo 15.45 Tikkurilan Urheilupuistossa ottelulla Helsinki Wolverinesia vastaan. U19-ikäiset ja miesten joukkueeseen siirtyvät pelaajat jatkavat niin ikään harjoittelua ja sparraavat nuorempia ikäluokkia, jotka vielä pelaavat omia sarjojaan. ”Toivottavasti koko seura menee edelleen eteenpäin ja saadaan lisää pelaajia kaikkiin joukkueisiin” toivoo päävalmentaja Mika Alanen, ja jatkaa ”näin heinäkuun lopulla mennään jo vahvasti kohti ensi vuotta!”. 

Lisää kuvia finaaliottelusta sekä mitalien jaosta löytyy täältä.

12.03.2024Jari Pellinen on aloittanut Junnujen Voimavalmentajana
22.02.2024Vantaan TAFT Ry:n sääntömääräinen kevätkokous
14.01.2024TAFT ja Hyvinkää Falcons yhteistyöhön
14.12.2023TAFT:n vuoden 2023 ilotulitemyynti
24.11.2023Jarmo Sederlund TAFT:n päävalmentajaksi
15.11.2023Muutoksia seuran toiminnassa
12.11.2023Kauden 2023 päättäjäiset
31.10.2023TAFT luopuu sarjapaikasta 1. divisioonassa
19.10.2023Vantaan TAFT Ry:n syyskokous 25.10.2023
15.08.2023TAFT:n kausi päättyi välieriin
08.08.2023Välieräennakko Saints vs TAFT
29.07.2023TAFT:n kausi jatkuu välierissä Tampereella
18.07.2023Otteluennakko TAFT vs Eagles
15.07.2023TAFT tärkeään voittoon Wolverinesistä
12.07.2023Otteluennakko TAFT vs Wolverines
01.07.2023Eagles parempi Karhulassa
30.06.2023Otteluennakko Eagles vs TAFT
21.06.2023TAFT:lle tappio Pirkkalassa
16.06.2023Otteluennakko Spartans vs TAFT
13.06.2023Saintsin juoksemalla voittoon TAFT:sta
09.06.2023Otteluennakko Saints vs TAFT
06.06.2023TAFT voittoon Northern Lightista
02.06.2023Otteluennakko TAFT vs Northern Lights
31.05.2023Päävalmentajan J-P Kuusiston haastattelu
22.05.2023TAFT leireili onnistuneesti viikonloppuna
18.05.2023TAFT:n vahvistukset ovat saapuneet Suomeen
17.05.2023Kolme kausikorttia tarjoushintaan 50e
21.03.2023Davine Thomasin haastattelu
09.03.2023Davine Thomas TAFT:iin kaudelle 2023
08.03.2023Eric McDowellin haastattelu
22.02.2023Eric McDowell Vantaalle kaudelle 2023
13.01.2023TAFT:n harjoitukset jatkuvat normaalisti
19.12.2022TAFT ilotulitemyynti 27.12 - 31.12.
11.11.2022Edustusjoukkueen harjoitukset ovat alkaneet
31.10.2022Alustava rosteri julkaistu
24.10.2022Kauden 2022 päättäjäiset
24.10.2022Vantaan TAFT ry:n syyskokous 7.11.22 klo 18:30.
12.10.2022TAFT:n pelaaja- ja valmennushaku on alkanut!
04.10.2022Korkalaiselle vahva aloitus avausottelussaan
30.09.2022Korkalainen aloittava pelinrakentaja lauantaina
24.09.2022Jesper Korkalaiselle ensiesiintyminen yliopistosarjassa
31.08.2022Junioreille harjoituksia syyskuussa
23.08.2022TAFT:n kausi päättyi Tampereella
19.08.2022Otteluennakko Tampere Saints vs TAFT
13.08.2022TAFT selkeään tappioon Vaasassa 55 - 14 (28 - 7)
11.08.2022Otteluennakko Vaasa Royals vs TAFT
09.08.2022TAFT voittoon Bearsia vastaan 21 - 0 (14 - 0)
03.08.2022Otteluennakko TAFT vs Pori Bears
02.08.2022TAFT tärkeään voittoon Saintsista 21 - 7 (14 - 7)
28.07.2022Otteluennakko TAFT vs Tampere Saints
24.07.2022Royals parempi Vantaalla 28 - 56 (14 - 28)
20.07.2022Otteluennakko TAFT vs Vaasa Royals
19.07.2022Ennakkotarjous, kolme kausikorttia 50e!
16.07.2022TAFT voittoon Porissa 6 - 21 (0 - 14)
13.07.2022Otteluennakko Pori Bears vs Vantaan TAFT
12.07.2022Päävalmentaja J-P Kuusiston haastattelu
10.03.2022Isaiah Wardin pelaajahaastattelu
01.02.2022Miesten edustusjoukkueen harjoitukset jatkuvat
07.12.2021Kauden 2021 päättäjäiset
30.10.2021Edustusjoukkeen alustava rosteri kaudelle 2022
14.09.2021Vantaan TAFT on miesten 2. Divisioonan mestari vuosimallia 2021
11.08.2021Vantaan TAFT 40v golfturnaus
28.06.2021Edustusjoukkueen otteluohjelma
26.05.2021Vantaan TAFT ry. 40v golfturnaus
17.05.2021Kaikkien ikäluokkien harjoitukset jatkuvat
09.05.2021Vantaan TAFT ry ja Länsi-Uudenmaan Amerikkalainen Jalkapallo ry aloittavat yhteistyön U15- ja U17 junioreissa
20.04.2021Alle 20-vuotiaiden harjoitukset jatkuvat tällä viikolla
01.03.2021Harjoituksen jäähylle toistaiseksi koronan takia (päivitetty 1.3)
18.02.2021Harjoitukset jäähylle toistaiseksi koronan takia
01.02.2021Junioreiden harjoitukset jatkumaan 6.2.2021 lähtien
05.01.2021Seuran harjoitustoiminta tauolla ainakin Tammikuun loppuun koronarajoitusten vuoksi
21.11.2020COVID-19: Seuran harjoitustoiminta tauolle kolmeksi viikoksi 23.11.2020 alkaen
21.10.2020Vantaan TAFT ry syyskokous 28.10.2020 klo 18
21.10.2020Valmentajaksi TAFT:iin?
12.10.2020J-P Kuusisto edustusjoukkueen päävalmentajaksi
24.09.2020TAFT:n U20 joukkue kaatui kahdesti Vaasan turnauksessa, peli-ilme kuitenkin esimerkillisen mairea.
10.08.2020TAFT:lle kauden avausvoitto 39 - 6 (25 - 6) Lappeenrannan Razorbackeistä hellekelissä.
08.08.2020TAFT:lle katkera tappio Hyvinkäätä vastaan 0-22 (0-16)
20.07.2020Helsingin Wolverines vahvempi kakkosdivarin sarja-avauksessa, TAFT kaatui 32-6
12.06.2020Edustusjoukkueen kuulumiset liittyen tulevaan kauteen
02.04.2020Tiedote koskien seuran toimintaa COVID-19 -epidemian aikana
17.03.2020Seuran päivitys koskien koronavirustilannetta
12.03.2020Vantaan TAFT ry:n hallituksen tiedote koskien koronavirus-tilannetta
01.03.2020Apuvalmentajaksi U15-joukkueelle
22.10.2019 19.00KAIKILLE AVOIMET HARJOITUKSET
12.10.2019Vahvana kohti kautta 2020
05.10.2019TAFT U17 KICKOFF 8.10.2019!
03.10.2019TAFT Miehet & U20 KICKOFF 8.10.2019!
22.09.2019Valmentajaksi TAFTiin!
22.09.2019Sami Hyleh opiskelemaan ammattivalmentajaksi
22.09.2019TAFT U13 Kuopion turnauksessa
05.09.2019Hike-punt-pass SM-kisat 28.9.2019
01.09.2019TAFT U13 Turun turnauksessa
31.08.2019Vantaan TAFT ry syyskokous 26.9.2019 klo 18
31.08.2019TAFT tuo lippupallon Vantaalle!
27.08.2019Osta liput Vaahteramalja XL, tuet TAFTia
23.08.2019TAFT at Wolverines Blue 16.8.19
12.08.2019TAFT U13 Porin turnauksessa
24.07.2019Teurastajat vs. TAFT 21.7.2019
16.07.2019TAFT Miehet voittoon Ruskolla

Näytä lisää »
Seuraa organisaatiota TAFT Vantaa